Auschwitz - Pimeyden sydämessä
Auschwitz - Pimeyden sydämessä
Oswiecimin pikku kaupunki sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä niin Krakovasta kuin Katowicestäkin. Noin 40 000 asukkaan kaupungissa on viehättävä pieni vanha kaupunki ja leppoisan unelias keskusta, jossa pyörii poikkeuksellinen määrä ulkomaalaisia. Syy tähän on yksinkertainen; Saksan vallattua Puolan toisessa maailmansodalla Puolan valtion olemassaolo päättyi. Siksi useimmat Puolan kaupungitkin nimettiin Saksan kielisiksi. Oswiecim kääntyi muotoon Aushcwitz.
Looginen valinta
Auschwitzin nimen tuntee jokainen, joka on koskaan historian kirjoja avannut. Kyseessä ei ole enempää tai vähempää kuin ihmiskunnan historian suurimman joukkomurhan tapahtumapaikka.
Auschwitzin valikoituminen keskitys- ja tuhoamisleiriksi perustui Heinrich Himmlerin ajatukseen paikan mahdollisuuksista. Alueella sijaitsi vanha ja ränsistynyt siirtotyöläisten leiri, aluetta vaivasi malaria ja pohjavesi oli surkeaa. Se sijaitsi kuitenkin rautateiden ja muun infrastruktuurin kannalta ideaalissa paikassa. Näiden lisäksi se sijaitsi riittävän syrjässä, eli yleisen mielenkiinnon ulkopuolella.
Myöhemmin venäläisten sotavankien sekä Itä-Euroopan juutalaisväestön massiivisten siirtojen kannalta sijanti oli logistisesti ihanteellinen. Näistä syistä paikallisilta maanviljelijöiltä pakkolunastetuille maille rakennettiin kolme laajaa keskitysleiriä, joilla oli arvioiden mukaan noin 100 000 vankia yhtä aikaa.
Arbeit macht frei
Keskitysleireistä ensimmäinen rakennettiin vanhan siirtotyöleirin paikalle. Punatiiliset rakennukset seisovat toinen toisensa kopioina järjestelmällisissä riveissä. Leirin ensimmäinen johtaja asennutti leirin portin päälle tunnetun iskulauseen "arbeit macht frei"- työ vapauttaa. Alunperin leirin vangit olivatkin puolalaisia toisinajattelijoita, jotka tuotiin alueelle pakkotyöhön.
Leirin tarkoitus ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa, että kukaan sinne tuotu vanki lähtisi sieltä hengissä. Vangit olivat käytännössä orjatyövoimaa, jonka perässä alueelle alkoi keskittyä teollisuutta. Voidaan siis sanoa, että tarjonta loi kysyntää. Tässä kontekstissa tarjonta oli ilmaista työvoimaa, jonka eliniän odote oli sangen lyhyt, mutta juna toi jatkuvalla syötöllä kuolleiden tilalle uusia. Kyseessä oli siis ikään kuin itsestään uusiutuva luonnonvara, jonka hyvinvoinnista ei tarvinnut huolehtia sen enempää kuin ruokkimisestakaan. Yksi leipäpala päivässä riitti, kunnes vanki kuoli aliravitsemukseen tai tauteihin.
Kun vangit tulivat pitkän ja näännyttävän työpäivän päätteeksi takaisin leirille, oli leirin portilla SS-joukkojen soittokunta soittamassa saksalaista marssimusiikkia. Henkihieverissä raahustaneet vangit hoippuivat iloisen torvimusiikin ohi kantaen olkapäillään päivän aikana töihin kuolleita tovereitaan.
Lopputulos leirillä oli siis kaikille sama. Ainoastaan matka kyseiseen päämäärään vaihteli. Kaiken kaikkiaan leirillä arvioidaan kuolleen jopa 1,5 miljoonaa ihmistä. Heistä pääosa juutalaisia, loput Puolan kansalaisia, romaneja, Jehovan todistajia, homoseksuaaleja ja muita vallalla olleen rotuopin mukaan ali-ihmisiksi luokiteltuja.
Leirillä oli myös saksalaisia rikollisia, sekä muun maalaisia arjalaisen rodun edustajia. He muodostivat sisäisen hierarkian ylimmän kerroksen toimien usein ns. kirjaajavankeina. Samoin naisten parakeissa saksalaiset prostituoidut.
Leirien synty
Tuhoamisleiriksi myöhemmin erikoistunut Auschwitz-Birkenau II sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä pääleiristä. Pääleiri tässä tapauksessa on harhaanjohtava nimitys, koska Auschwitz-Birkenau II on merkittävästi laajempi alue. Leirin rakentaminen aloitettiin vuotta myöhemmin kuin pääleirin, eli vuonna -41.
Alkuun naisten ja lasten keskitysleiriksi valmistunutta aluetta rakensivat vangit, kukapa muukaan. Tiilirakennusten rakentamisessa oli kiire, koska vankien määrä kasvoi jatkuvasti. Niinpä niihin ei rakennettu ollenkaan lattioita. Myöhemmässä vaiheessa uudet rakennukset olivat puuparakkeja, jotka rakennettiin ja tuotiin muualta Saksasta. Tällöin suurin osa työkuntoisista vangeista oli jo siirtynyt satelliittileireihin, joita oli alueella yli 30. Käytännössä kyse oli eri alojen tehtaista, joihin vangit asetettiin työvoimaksi.
Leiri numero 3, eli KL Auschwitz III rakennettiin vuonna -41 IG Farbenin nitriittikumitehtaan kylkeen, joka oli ensimmäinen teollisuuden toimija, joka perusti tuotantonsa keskitysleireiltä saatavaan orjatyövoimaan.
"Juutalaiskysymys"
Vankien määrä nousi nopeammin kuin leiri kykeni kasvamaan. Aluksi Saksan ajatus oli karkottaa ei-toivotut ihmisryhmät valloittamiltaan alueilta, mutta tämä suunnitelma muuttui vuosien -41-42 aikana päämäärätietoiseksi tuhoamiseksi.
Asiasta puhuttiin poliittisesti juutalaiskysymyksenä, joka käytännössä tarkoitti joukkomurhan suunnittelemista ja toteuttamista. Ampumalla ja nälkiinnyttämällä toteutetut kuolemat olivat saapuvien vankien määrään mitoitettuna liian tehottomia. Niinpä pääleiriin rakennettiin koemielessä ilmatiivis selli, jossa sinne laitettujen vankien joukkoon tiputettiin kattoon tehdystä reiästä Cyklon-B-nimellä tunnettua myrkkykaasua. 48 tunnin päästä yksikään vanki ei ollut elossa, eli koetta pidettiin onnistuneena. Myöhemmin samaa kaasua käytettäessä puoli tuntia riitti toivottuun lopputulokseen.
Vuonna -42 valmistuivat Auschwitz Birkenau II:n alueelle kaksi ensimmäistä varsinaista kaasukammiota. Kesällä -42 niitä oli valmiina jo viisi. Kaikkien yhteydessä toimi krematoria, jotta murhatut vangit olisi mahdollisimman nopeaa polttaa. Näiden krematorioiden päiväkapasiteetti oli yli 4700 ruumista ja niissä tiedetään olleen teknisiä ongelmia liian suuren käytön johdosta.
Karsiminen
Vangit tuotiin ahtaissa punamullalla maalatuissa tavaravaunuissa Auschwitz-Birkenau II:n porteista kulkevia kuoleman kiskoja leirille sisään. Astuttuaan junasta heidät pyydettiin jättämään matkalaukut laiturille ja asettumaan jonoon.
Jonon päässä SS-upseerit ja lääkäri teki karsinnan tulijoista. Jos tulija oli yli 16-vuotias mies, jonka lääkäri katsoi olevan riittävän hyvässä työkunnossa, ohjattiin hänet karanteeniparakkiin. Mikäli hän ei sairastunut tai kuollut siellä viikossa, vietiin hänet työleirille.
Työleireillä juutalaisvangit kestivät hengissä yleensä noin kuukauden. Muut vangit joitain kuukausia pidempään.
Muut kuin nämä työkykyisiksi luokitellut miehet opastettiin siistiytymistiloiksi kutsuttuihin tiloihin, joissa heidän päänsä ajeltiin kaljuiksi ja katossa roikkuneiden ohjeiden mukaan heidät ohjattiin suihkutiloihin, jotta heidät voidaan siistiä syöpäläisten ja muiden vastaavien varalta. Näissä niin kutsutuissa suihkutiloissa oli jopa rekvisiitaksi rakennetut suihkupäät katossa. Käytännössä nämä olivat kaasukammioita.
Ajellut hiukset pussitettiin juuttisäkkeihin ja lähetettiin esimerkiksi mattoteollisuuden käytettäväksi. Kultahampaat ja muu arvo-omaisuus tuomittiin valtiolle. Krematorioista saatu tuhka käytettiin lannoitteena maateollisuudessa.
Prosessi oli äärimmilleen viedyn tehokas ja täysin armoton. Yli 80 prosenttia junalaitureille saapuneista vangeista kuoli seuraavien päivien aikana kaasukammioissa. Loput muista syistä seuraavien kuukausien aikana.
Vastarintaa ei juurikaan tehty. Vangit olivat liian näännytettyjä siihen ja vaikka he olisivatkin onnistuneet pakenemaan, niin mihin he olisivat voineet mennä? Heidät oli jo kotikaupungeissaan siirretty ensin kotoaan heille osoitettuihin ghettoihin, jotka oli sittemmin tyhjennetty, eli käytännössä likvidoitu. Heillä ei ollut siis kotia, kotimaata ja perhekin oli vain ajatus junalaiturilla heistä erotetuista läheisistä, joiden kaasukammioon päättyneestä kohtalosta heillä ei ollut tietoa.
Leirien vapauttaminen
Puna-armeijan joukkot vapauttivat Auschwitzin 27. tammikuuta -45 löytäen sieltä 7650 vankia, joista noin 500 oli lapsia. Huomioitavaa on, että leirin normaali vankimäärä oli yli 100 000 , jopa 150 000 vankia. Leirin järjestelmällinen purkaminen oli aloitettu jo edellisenä kesänä ja puolet vangeista siirretty edellisen syksyn aikana läntisemmille leireille. Heistä kuuluisin Anne Franck, joka kuoli seuraavalla leirillä (Bergen-Belsenissä) monien muiden tavoin.
Kaasukammiot suljettiin lokakuussa -44. Joukkoteloitukset kuitenkin jatkuivat tämänkin jälkeen ja tietojen mukaan viimeinen murhattu vanki kuoli alle viikon ennen leirin vapauttamista. Leirin purkutöistä merkittävä osa teetettiin tietysti vangeilla. Leirin varsinainen evakuointi alkoi 17. tammikuuta, jolloin noin 58 000 vankia laitettiin niin sanotulle kuoleman marssille, jossa heidän tuli kävellä yli 60 kilometrin matka kuljetuspisteeseen. Marssin aikana moni vanki kuoli, kuten tietysti tavoitekin oli. Olisihan siirto voitu tehdä rautateitsekin.
Tämän jälkeen SS-joukot räjäyttivät kaasukammiot. Uhrien omaisuutta ja muuta raskauttavaa todistusaineisto oli tuhottu raivoisasti jo pidempään. Osa tätä oli massahautojen peittäminen, jotka kuitenkin leirien tutkimuksissa on löydetty tuhka- ja luulöydösten perusteella. Avoimet kuopat on sittemmin täytetty vedellä pieniksi lammiksi, jotta pohjassa lepäävät uhrit saisivat rauhan. Kaikkea ei kuitenkaan ehditty tuhota; Neuvostoliiton joukot löysivät muun muassa 7,7 tonnia valmiiksi pakattuja ihmisen hiuksia.
Tapahtumat laittaa mittakaavaan ehkä se, että leirin henkilökunta eli omilla asuinalueillaan vieresessä kaupungissa normaalia elämää. Heillä oli oma urheiluseura, baareja ja elokuvateatteri. Leirillä työskentely oli ikään kuin päivätyö, joka oikeutettiin natsi-ideologialla, jonka he olivat sisäistäneet. Mitään väärää ei tapahtunut ja leirillä oli vain ali-ihmisiä, joista maa tuli puhdistaa.
Vaikka leirien tapahtumat pyrittiin pitämään salassa, oli Länsivaltioilla niistä vankka tieto. Siitä huolimatta leirejä tai sinne johtavia rautateitä ei missään vaiheessa pommitettu. Ainoa taho, joka sodan aikana osoitti aktiivisia toimia leirien suhteen oli Puolan vastarintaliike, joka pyrki räjäyttämään rautateitä ja muuten häiritsemään liikennettä leireille.
Matkailukohde
Matkakohteena tämä Unescon maailmanperintökohde on brutaali. Kontrasti on häiritsevä, sillä kyseessä on todellinen massaturismikohde. Opastetut kierrokset ovat hektisiä, monotonisia ja liukuhihnamaisia. Niiden aikana ei jää aikaa sisäistää kerrottua informaatiovirtaa ja kiire on valtava, koska seuraava ryhmä huohottaa oman oppaansa kanssa jo niskaan.
"Tässä näette parakin, jossa tehtiin ensimmäinen kaasukoe", "tuohon hirtettiin Himmler", " tässä oli Joseph Mengelen toimisto, unohdinko muuten kertoa, että edellisen parakin viereisessä parakissa pidettiin kaksosia, joilla hän teki ihmiskokeita". Monin paikoin korvakuulokkeista kuuluu pelkkää särinää ja kiirellä etenevän oppaan huohotusta.
Opastetun kierroksen paras ja ainoa "asiakaskokemuksena" edes kohtalaiselle tasolle pääsevä osuus on Auschwitz-Birkenau II, jossa on mahdollista opastetun juoksutuksen jälkeen katsella paikkoja itsenäisesti. Opastaulut on tehyt laadukkaasti, mutta niukasti. Ne antavat riittävästi tietoa mässäilemättä aiheella ja kunnioittaen murhattujen muistoa. Suosittelen varaamaan tähän aikaa, vaikka opastettu kierros itsessäänkin kestää jo kolmisen tuntia.
Mitä tulee kohteen moraaliseettiseen puoleen, on hyvä muistaa, miksi kohde on säilytetty. Sen olemassa olo estää niiden hirveyksien unohtamisen, joita siellä tapahtui. Kohteessa kävijä ei koskaan tule unohtamaan sitä, mihin ihmiskunta pahimmillaan kykenee. Siksi mielestäni tämä on matkakohde, joka jokaisen eurooppalaisen tulisi yleismoraalisen sivistyksen näkökulmasta kokea.
Itse varaisin kohteeseen kaksi päivää. Ensimmäisenä kuvailemani opastettu kierros ja toisena omaehtoinen tutustuminen. Nähty ja koettu tuntuu haluavan aikaa asettua ymmärryksen tasolle, joten toinen päivä kohteessa olisi varmasti vielä antoisampi.
Jo Aristoteles taisi aikanaan sanoa, että "ne jotka eivät tunne historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä". Kukaan tässä kohteessa käynyt ei tule toistamaan mitään, mitä tällä alueella on tehty. Vaikka aihe on vaikea, eikä päivä mitenkään kevyt, suosittelen lämpimästi jokaista haastamaan itseään tämän asian ympärillä.