Garmisch-Partenkirchen - Baijerin vihreä keidas
Garmisch-Partenkirchen - Baijerin vihreä keidas
Mäkihyppy ja talviurheilu ylipäätään, nehän Garmisch-Partenkirchenistä tulevat ensimmäisenä mieleen, eikö vaan. Eikä ihme sillä vaikka kaupungissa asuu vain noin 25 000 ihmistä on se tuttu useiden talvilajien arvokilpailujen järjestämispaikkana. Tämä suuntaus alkoi luonnollisesti vuoden -36 talviolympialaisista, joihin suorituspaikat rakennettiin ihan viimeisen päälle. Syitä oli tietysti monia, eikä nykyaika ole poikkeuksellinen sen suhteen, että urheilulla tehdään suurvaltapolitiikkaa.
Tämä blogi perustuu lähinnä alueen kesämatkailuun kirjoittajan omien kokemusten perusteella, joten huomioithan esitettyjen nähtävyyksien ja kokemusten saatavuuserot vuodenaikojen suhteen.
Diplomaatti nimeltä Hitler
Garmisch-Partenkirchen, paikallisten suussa tuttavallisemmin GaPa, oli ennen olympialaisia kaksi erillistä kylää. Näin voidaan toki jo kohtuullisen monsterimaisesta nimestäkin arvella. Näistä Partenkirchenillä on pidempi historia ja sen nykyinen pääkatukin väitetään kulkevan muinaisen roomalaisen linjauksen mukaisesti.
Garmisch puolestaan on vuosikymmenien saatossa voimakkaammin kehittynyt ja ottanut yhdistelmäkaupungin keskustan viitan ravintoloineen, kauppoineen ja puistoineen. Keskustat sijaitsevat lähellä toisiaan, joten ei ole temppu eikä mikään tutustua kumpaankin. Itse asiassa näin tulee todennäköisesti lomamatkalla tehtyäkin ihan huomaamattaan.
Kaupunkien yhdistymisen arkkitehtinä toimi vähintäänkin hieman erikoinen "diplomaatti", kun Valtakunnankansleri Adolf Hitler sai kaupunkien johtajat yhdistämään kaupunkinsa olympiahankkeen aikaansaamiseksi. Herra kävi myös itse oikeutetusti avaamassa kyseiset kisat. Tiedossa ei ole kuinka sovittelevaan sävyyn neuvottelut käytiin, mutta voidaan varmasti arvailla, että yhteisen mielipiteen löytyminen oli kohtalaisen helppoa.
Kisat muuten toivat Suomeen kuusi mitalia, joista ainoan kultaisen sivakoi miesten viestijoukkue Sulo Nurmelan johdolla. Vaikka kisat on monessa mielessä hautautuneet jo historian kirjoihin, näkyvät ne edelleen GaPan talviurheilukeskuksessa, jossa ollaan vaalittu alkuperäisiä rakennuksia ja turistin on mahdollista esimerkiksi ruokailla kisaravintolassa tai patikoida kelkkailuradan reittiä pitkin. Suurin maamerkki on tietysti hyppyrimäki, jossa edelleen kisaillaan legendaarinen Keski-Euroopan mäkiviikon uudenvuoden kilpailu.
GaPa tänä päivänä
Alueen pitkä historia aina 1300-luvun markkinapaikasta 1500-luvun noitarovioiden kautta tähän päivään ei tee kaupungista menneisyydessä vellovaa mausoleumia tai jäykkää ja konservatiivista marmoriin hakattua tylsimystä. Ne antavat kaupungille tarinan ja syyn olla kartalla. Itse arki ja katukuva on aidon baijerilaisen iloinen, ystävällinen ja rempseä.
Täällä on syytä heittää kompostin alimpiin kerroksiin kaikki stereotypiat saksalaisista. En osaa äkkiseltään nimetä montaakaan paikkaa, joissa olisin tavannut ystävällisempiä tai avoimempia ihmisiä. Kansainvälinen ilmapiiri auttaa siinäkin, että englannin kielellä pärjää merkittävästi paremmin kuin monessa muussa saksankielisessä pikku kaupungissa.
Kaupunki on kirjaimellisesti laakso. Maantieteellisesti jo hyvin mielenkiintoinen paikka. Sitä ympäröi joka puolella kivisen harmaan jylhinä pilvipeitteen pirstovat vuoret, joiden keskellä GaPa on kuin vehreä keidas omassa kuplassaan. Siinäkin mielessä kupla on osuva termi, että vaikka se elää paljon turismistaan, ei siellä ole samanlainen rahat tai henki-meininki kuin maineikkaammissa alppikeskuksissa esimerkiksi lähimpänä sijaitsevassa Innsbruckissa, joka valitettavasti tuntuu myyneen tirolilaisen sielunsa europinkoille. Eikä sitä toki siitä voi syyttää; ajan henki.
Tässä mielessä GaPa on ehkä kuitenkin isossa mittakaavassa löytämätön aarre, jolla on maine lähinnä Munchenin asukkaiden mökkipaikkakuntana ja tietysti talvella upeana, muttei hipsterimäisen trendikkäänä hiihtokeskuksena.
Maalaukselliset vuoret ja rotkot.
Mikäli Alpit ovat kiinnostuksesi kohde, eikä sinua haittaa laittaa vähän tohvelia toisen eteen saadaksesi henkesi salpautumaan, on GaPa kohde, johon et tule pettymään. Se on alueena kiistatta yksi upeimmista Alppien kesäkohteista, joihin itse olen tutustunut.
Ympäröivät vuoret tarjoavat luontokokemuksia kaikille kuntotasoille. Siinä missä ylämäkeen kävellessä hyvä kuntoinenkin vuorikauris saa itsensä huohottamaan kivutessaan kaupungin maamerkille; Alpspitzelle voi koko perheellä nauttia puhtaasta vuori-ilmasta ja upeista maisemista kaupungin toisella puolella Wankilla.
Niin, nimi on hauskahko, mutta pidetään nyt kuitenkin mielessä, että se on saksan kieltä, ei englantia. Tarkoittaa muuten rinnettä suomeksi.
Alpspitzelle pääsee myös hissillä ja voi valita sitten kuntoilun muodoksi kävellä vuorelta alas. Sekin käy vallan mainiosta reippailusta ja tuottaa noin 15 000 askelta alamäkikävelyä. Maisemia et tule kovin helposti unohtamaan seikkaillessasi välillä kijaimellisesti pää pilvissä ja välillä ohittaessasi keskikesällä pieniä lumikenttiä luontoäidin lavealla pensselillä maalaamien kallioseinien välissä.
Nuo kaksi vuorta nyt mainittuna vain esimerkin vuoksi, koska niitä kyllä riittää. Vastapainoa voi hakea sitten lähes maan alta. Suomalaiselle kuulostaa uskomattomalta, mutta alueella on peräti 13 rotkoa, joissa virtaa vuorijoki. Näistä tunnetuimmat ovat talviurheilukeskuksen vieressä jyrisevä Partnachklamm sekä Alpspitzen takana kuohuva Höllentallklamm.
Omasta kokemuksesta voin lämpimästi suositella Partnachklammia. Yli 80 metriä pitkä, vuoroin pilkko pimeä, vuoroin häikäisevän valoisa rotko on ainutkertainen. Myös 6 euron pääsymaksulla varsin budjettiystävällinen valinta. Rotkon seinä antavan hurjan kaikupinnan pohjalla hurjalla voimalla möyryävälle joelle. Samalla niskaasi tippuu jääkylmää vettä rotkon seinämistä tehden kokemuksen autenttiseksi. Tämä sopii kaiken kuntoisille ja rotkon päästä on mahdollista jatkaa vaellusta vielä vuorelle ja siellä sijaitsevalle sympaattiselle baijerilaisravintolalle murkinoimaan.
Zugspitze - Saksan korkein kohta
Noin 20 minuutin autoilun päässä GaPasta on istuu omassa majesteetillisessa baijerilaiskyykyssään alueen kiistaton kuningas; Zugspitze. Kyseessä on Saksan korkein vuori joka ulottuu 2960 metrin korkeuteen. Heti alkuun pieni vinkki; tämä vuori on sitten suosittu. Tingi vähän aamu-unistasi ja lähde aikaisin. Näin et juutu osaksi vellovaa turistihilloa laakson pohjalla odottamassa hissikyytiä ylös. Tämä uhraus maksaa sinulle kokemuksena itsensä moninkerroin takaisin.
2016 valmistunut gondolihissi on oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto mennä vuorella. Ilman alppivarusteita sinne ei pysty kävelemään yhdessä päivässä. Vaikka hissilippu on hinnaltaan suolainen; 60 euroa, ei mikään huvipuistokokemus vedä vertoja sille, mitä koet huipulla.
Selkeällä säällä näet yli 400 vuoren huiput "summitin" näköalatasentailla. Lumihuippuja, jyrkkiä rinteitä ja lasilattiaisia näköalatasanteita, joilla voi parannella mahdollista korkeanpaikankammoaan. Hissikyyti on jännittävä ja aiheuttaa matkustajissa etenkin puolen matkan tornin aiheuttaman huojumisen johdosta huokailuja. Osa pitää silmät kiinni, osa tuijottaa ikkunoiden ohi kulkevaa luontodokumenttiä luukku auki ja sielu sykkyrässä. Jännittäjille rauhoittava tieto; jokaisessa hississä on mukana kuljettaja, joka kertoilee leppoisasti vuoren tarinaa. Yllättävää, että täällä jopa auttavalla englannin kielellä.
Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, on vaihtoehtoinen tapa mennä kohti huippua juna. Alppijunalla ei pääse aivan huipulle, mutta kylläkin huipputasangon jäätikön reunalle asti, josta sääolojen salliessa voi kävellä summitille. Sää onkin sitten oma lukunsa. Se on hyvin oikukas ja itse en jäätikölle päässyt, koska kesäkuun helteistä huolimatta huipulla oli edellisenä yönä tussahtanut sen verran lunta, että reitti oli suljettu, kun lumiketulla vielä tampattiin hankea. Tästä arvaatkin jo vinkin vaatetuksen suhteen. Siellä on kylmä. Ei ole huono idea laittaa toppatakki päälle, koska vuorenhuipulla on harvoin tyyntä, joka ei varsinaisesti tee keliä hellivämmäksi.
Laskeutuessasi hissillä takaisin laaksoon, kannattaa ottaa paikka hissin vasemmalta seinustalta. Pilvirajan alapuolelle laskeutumisen jälkeen alkaa alhaalla pilkottaa useassa turkoosin sävyssä loistava Eibsee-vuorijärvi. Jos vaelluskiintiön täyttämättä jääminen vuorella harmittaa, voit kävellä raikaassa vuoristoisessa metsäilmassa ja kuivan kangasmetsän tuoksussa järven ympärikiertävän noin 7,5 kilometrin luontopolun. Vaihtoehtoisesti sään suosiessa voit laittaa itsesi levyksi jollekin useista uimarannoista ja katsoa, miten saat nopeasti juttuseuraa sorsista ja oikeaan vuoden aikaan myös niiden pörröisistä poikasista, jotka tulevat ihmettelemään rantaan itsensä parkkeeraanutta skandinaavia. Uiminenkin on täysin sallittua, mutta kyseessä on vuorijärvi. Vesi ei siis ole lämmintä, mutta sitäkin puhtaampaa ja kauniimpaa.
Miksi matkustaa GaPaan?
Yksinkertaisesti, jos luonto on lähellä sydäntä, en voi kuvitella täyteläisempää matkakohdetta. Viikko kuluu kuin siivillä ja voit helposti sisällyttää lomaasi vielä vaikka kaupunkipäivän Innsbuckissa, jonne pääsee helposti junalla.
GaPa ei myöskään ole Suomesta katsoen minkään tiettömän tien päässä. Muncheniin lennetään Helsingistä monta kertaa päivässä ja julkisilla ei ole ongelma eikä mikään ryntäyttää itsensä vuorien yli hyviä (ja ei liian pelottavia) teitä perille. Suosittelen myös harkitsemaan auton vuokraamista, jolla pääset helposti liikkumaan kohteessa ja käymään vaikka alle tunnin ajomatkan päässä Itävallan puolella Seefeldissä.
Jos haluat reissuun omalla autolla tai matkakodilla, on tiedossa lauttamatkan jälkeen noin 12 tunnin ajokokemus Travemundesta, joka ei valitettavasti tarjoa kovinkaan kummoisia maisemia. Aarre odottaa kuitenkin perillä ja se on kaiken vaivan väärti.