Talo täynnä pahuutta - KGB:n ja Gestapon päämaja Vilnassa.
Edellisellä viikolla tutustun Riiassa KGB:n päämajaan ja hirmutekoihin. Vilnasta löytyy vastaava museo niin ikään KGB:n entisestä päämajasta, josta käsin Liettuan toimintoja suunniteltiin ja johdettiin. Jotta yhteen taloon saadaan maksimaalinen määrä pahuutta, toisin kuin Riiassa, piti tässä talossa päämajaa saksalaismiehityksen aikana Natsi-Saksen salainen poliisi Gestapo.
Jykevä, pelkistetyn tyylikäs kivitalo seisoo rauhallisen Auku gatven ja Vilnan pääkatu Gediminon risteyksessä. Ulkomuodoltaan rakennus tuo väriä lukuun ottamatta mieleen Valtioneuvoston linnan Senaatintorin laidalla Helsingissä. Vaatimattomista ovista kulkeminen tuntuu raskaalta. Tästä talosta käsin on suunniteltu sekä johdettu natsien toimesta lähes koko liettualaisen juutalaisväestön massamurha sekä koko liettuan kansaan kohdistunut neuvostoterrori.
Teksti saattaa tästä eteenpäin sisältää lukijaa häiritseviä ja julmia yksityiskohtia, joten pyydän varautumaan asiaan. Tarkoitukseni ei ole mässäillä julmuuksilla, vaan tuoda ne esiin sellaisina, kuin ne esitettiin museossa.
Opastettu kierros
Toisin kuin Riiassa, Vilnan museota kierretään yksin ilman opasta. Sisäänpääsy maksaa 5 euroa ja audio-oppaan vuokraaminen 6 euroa. Suosittelen audio-opasta, koska se tietosisällön lisäksi rytmittää vierailuasi hyvin. Se, että tätä vankilaa kierretään yksin, tekee kokonaisuudesta jo itsessään hieman karmivamman. Opas ei ole raahaamassa sinua seuraavaan kohteeseen vaan ehdit pysähtyä ajatustesi kanssa sulattelemaan kuulemaasi ja lukemaasi.
Julmuuksille on myös annettu kasvot tekemällä selleihin näyttelyitä niiden asukkaista kertoen heidän tarinansa ja kohtalonsa. Kohtalon, joka oli useimmiten kuolema.
Rakennuksen vaiheet
Alunperin rakennus valmistui 1800-luvun lopussa toimien oikeustalona vuoteen 1915 asti. Sittemmin Vilnan ajauduttua Puolan valtaan piti talossa majaansa puolalainen miehityshallinto.
Kun Neuvostoliitto liitti koko Baltian osaksi itseään 1940 tuli talosta NKVD:n päämaja. NKVD tunnetaan paremmin myöhemmällä nimellään KGB. 1940 talon kellarikerrokseen rakennettiin vankila, jota laajennettiin myöhemmin Neuvostoliiton seuraavan miehityksen aikana.
KGB piti taloa pääkonttorinaan Liettuassa aina vuoteen -91 asti, jolloin Liettua itsenäistyi. Ennen talon luovuttamista oli kellarikerros maalattu kokonaan uusiksi. Tätä voidaan pitää poikkeuksellisen kohteliaana tekona, ellei haluta nähdä, miksi seinien maalaaminen ennen poistumista oli pakollinen teko.
Nimenomaan vankilakäytössä talo oli KGB:llä. Saksalaiset eivät harjoittaneet juutalaisten vangitsemista, vaan pakkosiirsivät heidät erillisiin ghettoihin, joista sitten tapahtui siirto joukkotuhoamispaikalle tai keskitysleirille.
Suurimmillaan vankilassa oli 50 selliä ja tietojen mukaan vankeja oli pahimmillaan lähes 500. Äkkiä laskien siis yhdessä noin 10 neliön kokoisessa selissä oli noin kymmenen vankia. Kaikki sellit eivät kuitenkaan olleet vankien käytössä. Kellariin oli rakennettava esimerkiksi kuulustelutiloja selleistä, koska vartijoille kävi liian raskaaksi raahata kävelykyvyttömään kuntoon menneitä vankeja kuulusteluihin kolmanteen kerrokseen.
Toisin kuin Riiassa, tässä vankilassa ei ollut selleissä punkkia, vaan vangit makasivat lattioilla. Punkat selleihin lisättiin vasta, kun vankien oloja alettiin pikku hiljaa inhimillistämään Stalinin kuoleman jälkeen.
Muuten metodit olivat saman kaltaisia. Ylitäysien sellien lämmittäminen sietämättömän kuumiksi ja vastaavasti eristyssellien jäähdyttäminen. Nukkumisen terrorisointi valoilla ja äänillä. Sisäpihalle tehdyssä ulkoilutilassa pääsi kävelemään ympyrää kerran päivässä kymmenen minuuttia. Katse oli pidettävä varpaissa, vankien ei ollut sallittua nähdä taivasta. Ulkoilutilojen keskellä oli penkki, jossa liikuntakyvyttömät vangit istuivat.
Sellien käyttö
Kun epäilty tuotiin sisään, hänet ohjattiin kopiksi kutsuttuun pieneen selliin. Kooltaan nämä olivat alle neliön ja pienimmillään niin pieniä, että niissä mahtui vain seisomaan. Siellä vanki odotti jotain tapahtuvaksi. Seuraavaksi hänet vietiin kirjaamishuoneeseen, jossa hänet kuvattiin, häneltä poistettiin kaikki omaisuus ja vaatteista ratkottiin irti kaikki, jolla vanki olisi voinut vahingoittaa itseään. Museossa on näytillä satoja asiakirjasalkkuja, jotka kirjaamossa oli otettu pois vangeilta ja joiden omistajat eivät koskaan niitä enää tulleet tarvitsemaan.
Tämän jälkeen alkoivat kuulustelut, joissa kysymys oli lähinnä siitä, kuinka pahaan rikokseen syytetyn katsottiin syyllistyneen. Syyttömänä talosta ei poistuttu. Vaihtoehdot olivat joko työleirituomio Siperiassa tai teloitus samassa talossa.
Vankeja talossa oli niin paljon, että loppuvaiheissa pelkkä arkisto vei tilaa 20 sellin verran. Selleistä löytyi talon luovutuksen jälkeen säkeittäin niin ohuiksi silputtuja arkistoja, ettei niitä ole saatu koostettua luettavaan muotoon. Arkaluonteisimmat arkistot oli poltettu.
Kaikkein julmimmat esimerkit sellien käytöstä löytyvät äärimmäisten olojen julmimmasta äärilaidasta. Talosta on löytynyt äänieristettyjä eristyssellejä. Näiden lukumäärä on vaihdellut talon historian aikana. Selleissä oli kattoon ja seiniin kiinnitetty pakkopaita, johon vanki kiinnitettiin seisovaan asentoon. Näitä sellejä käytettiin vankeihin, jotka olivat yrittäneet vahingoittaa itseään. Itsemurha oli aina huono KGB:n kannalta, koska silloin vangilta ei ehditty saada joko tunnustusta tai tietoja.
Pelkän itsemurhan estämiseen olisi riittänyt toki pakkopaita ilman äänieristettyjä seiniä, lattiaa ja kattoa. Näiden julmimpien sellien tapahtumista on hyvin vähän tietoa, koska suurin osa tiedoista liittyen vankilan käytäntöihin ja tapahtumiin on saatu sieltä selvinneiltä vangeilta. Näiden sellien selviämisprosenttia voitaneen siis pitää kohtalaisen pienenä.
Vankilasta on löytynyt myös kaksi selkeästi kidutukseen käytettyä selliä, joiden käyttötarkoitus sekä toimintatapa on pystytty uskottavasti varmistamaan. Nämä oli valettu täysin uudestaan, joten löytyminen oli sattuma remonttitöiden yhteydessä.
Sellin lattia on puolisen metriä lattiatasoa alempana. Keskellä selliä on yksi pieni ympyränmuotoinen teline. Halkaisijaltaan noin puoli metriä.. Huone täytettiin joko jääkylmällä vedellä tai talvella ihan vain jäällä. Ainoa paikka sellissä oli tuo teline, jossa pystyit olemaan koskettamatta vettä tai jäätä. Vankeja pidettiin tässä sellissä viisikin vuorokautta. Päällä oli vain alusvaatteet.
Näistä selleistä selvinnyt vanki on kertonut romahtaneensa sellissä lopulta ja kävelleensä paljain jaloin jäätä pitkin takaseinälle ja yrittäneensä kiivetä seinää pitkin kiinni hitsatulle ikkunalle niin monta kertaa, että hänen kyntensä repeytyivät irti. Hän menetti lopulta tajuntansa ja heräsi vasta pahoin paleltuneena sellistään, jossa muut vangit yrittivät lämmittää häneltä hengenvaarallista hypotermiaa pois.
Kuolemantuomio
Ulkoilupihan vieressä löytyy pieni ruskea ovi. Siitä sisään viedyille vangeille se oli heidän elämiensä viimeinen ovi. Portaiden alapäässä vankia odotti puisen pöydän takana kolmihenkinen "jury". Jury totesi, mistä vankia oli syytetty.
Tämän jälkeen oikeudenkäynti, jonka lopputulos oli aina sama teki ratkaisunsa. Ratkaisua ei kerrottu vangille vastarinnan välttämiseksi. Vanki ohjattiin kahden vartijan toimesta seuraavaan kammioon, jossa toinen vartijoista löi vankia tämän hämäämiseksi ja toinen ampui syntyneen sekasorron aikana häntä takaraivoon tai ohimoon.
Seuraava anekdootti on ehkä kaikkein seisauttavin; todellista määrää talossa teloitetuista vangeista ei tiedetä. Puhutaan kuitenkin yli tuhannesta teloituksesta. Tiedetään, että ainakin kolmen vankilanjohtajina toimineista KGB upseereista toimi omasta tahdostaan teloittajina. Tämä tarkoittaa sitä, että synkimpinä vuosina vankilanjohtajana toiminut upseeri saattoi keskiarvoisesti tappaa ihmisen jokaisena työpäivänään.
Viimeinen vankilassa tehty teloitus tapahtui 1963. On syytä muistaa, että kuolemantuomioita ei jaettu murhista tai vastaavista rikoksista. Yleensä syynä oli toisinajattelu ja Neuvostoliiton vastustajaksi epäileminen. Mikäli tiedettiin teloitetun toimineen Liettuen vastarintaliikkeen eli metsäveljien verkostossa, brutalisoitiin ruumista vielä teloittamisen jälkeen tavoilla, jotka jätän nyt kertomatta. Tämän jälkeen ruumis asetettiin kaupunkilaisten nähtäville osoitukseksi siitä, miten väärin toimiville ihmisille tapahtuu.
Vastaavasti Vilnan ulkopuolelta on löydetty laajoja joukkohautoja, joihin natsit teloittivat omat uhrinsa, joiden rikos oli syntyä tietyn rotuisiksi.
Teloitushuoneeseen on tehty lasinen lattia, jonka alle on asetettu näytille teloitettujen vankien vaatteita, kenkiä ja silmälaseja. Takaseinällä näkyy esiinkaivettuja luodinreikiä.
Synkät vuodet lukuina
Neuvostoterrorin uhreina arvioidaan kuolleen yli 100 000 liettualaista. Tämä on noin viisi prosenttia Liettuan tuon aikaisesta asukasluvusta. Siperiaan työleireille eli Gulakiin kyyditettiin yli 350 000 liettualaista. Väljästi laskien neuvostoterrorin uhreiksi joutui siis lähes joka viides maan asukas.
Tässä rakennuksessa oli vangittuna vuosien -44 ja -53 välisenä aikana arvioiden mukaan yli 15 000 neuvostovastaisuudesta syytettyä ihmistä.
Saksan miehityksen aikana vuodesta -41 vuoteen -44 juutalaiset koottiin gettoihin. Vilnassa näitä oli kaksi. Syyskuussa -43 tehtiin päätös gettojen sulkemisesta. Tämä tarkoitti kaikkien juutalaisten tuhoamista. Koko Liettuassa juutalaisia arvioidaan olleen noin 200 000 ennen Saksan miehitystä. Heistä arvioidaan selvinneen pakenemalla tai piiloutumalla noin viisi prosenttia. Pelkästään Vilnassa kolmasosa asukkaista oli juutalaisia.
Liettualaisten kannalta asian erityisen sensitiiviseksi tekee, että Panerian metsissä noin 10 kilometrin päässä Vilnasta, ei joukkotuhoa panneet täytäntöön suinkaan Saksan sotilaat, vaan natsihallinnon värväävät Liettuan omat pojat. Tämä on Liettuan historiaa repivä arpi, josta ei tänäkään päivänä kannata paikallisten kanssa avata keskustelua.